Turkki luetaan yhdeksi osaksi lähi-idän ruokakulttuuria. Turkissa yhdistyy kuitenkin monien erilaisten kulttuurien vivahteet, kuten esimerkiksi aasialaisen ja eurooppalaisenkin keittiön, joten sen ei voi yksiselitteisesti sanoa kuuluvan mihinkään tiettyyn ruokakulttuuriin.

Turkkilaisen keittiön perustana on riisi ja bulgur, mikä on jauhettua vehnää. Näiden lisäksi ruuanlaitossa käytetään paljon kasviksia, juustoa, kalaa ja muita mereneläviä sekä lihaa. Lihoista suositaan erityisesti lammasta, mistä valmistetaan myös suomalaisille tuttua kebabia eli lihavartaita. Sianlihaa Turkissa syödään hyvin vähän, sillä islamin uskonto kieltää sen syönnin. Jogurttipohjaiset kastikkeet kuuluvat myös olennaisena osana turkkilaiseen keittiöön.

Mausteita turkkilaisessa keittiössä käytetään paljon, mutta ruuat eivät yleensä kuitenkaan ole kovin tulisia. Makumaailmasta löytyy muun muassa chiliä, juustokuminaa, kanelia, neilikkaa ja maustepippuria.

Turkkilaisia ruokia

Kebabien lisäksi turkkilainen ruoka on paljon muutakin. Täyttäviä, linssipohjaisia keittoja (corba) syödään Turkissa paljon. Pide on turkkilainen ”pizza”, missä ohuen leivän päällä on jauhettua lampaanlihaa, turkkilaista makkaraa, kasviksia ja juustoa. Usein päälle rikotaan vielä uunista otettaessa kananmuna, mikä pitää ruoka-annoksen mehevänä. Köftet ovat tyypillisesti lampaanlihasta valmistettuja lihapyöryköitä.

Lähi-idälle tyyppillinen meze-kulttuuri kuuluu myös turkkilaiseen keittiöön. Mezet ovat pieniä purtavia, jotka käyvät niin alkupaloista mutta niistä voi koostua myös varsinainen lounas tai illallinenkin. Tyypillisesti meze-annoksiin voi kuulua esimerkiksi erilaisia juustoja, lihaa, makkaraa, salaattia, kasviksia, oliiveja, falafeleja, leipää sekä erilaisia tahnoja ja dippejä.

Ayran on turkkilainen kylmä, suolainen jogurttijuoma ja suosittu ruokajuoma. Raki on anisviinaa, jota nautitaan myös ruokajuomana.

Tunnettuja turkkilaisia herkkuja ovat halva ja baklava. Baklava on erittäin makea, pasteijaa muistuttava leivonnainen, mikä on valmistettu ohuesta filotaikinasta, pähkinöistä ja siirapista tai hunajasta, ja maustettu appelsiinikukkavedellä, kanelilla tai kardemummalla. Halva on tahinista, hunajasta ja pistaasipähkinöistä valmistettu ”makeinen”.

Turkkilainen kahvi tarjotaan usein jälkiruokana ja se on maustettu mintulla ja kardemummalla. Kahvin kanssa tarjoillaan tavallisesti turkkilaista marmeladia, tomusokerilla kuorrutettua lokumia.

Toinen tyypillinen juoma on minttutee.


Comments

Turkkilainen ruoka — No Comments

Leave a Reply

Your email address will not be published.