Kun ensimmäisenä miettii eurooppalaista keittiötä, mieleen tulee muun muassa välimerelliset herkut, pasta ja pizza, ranskalaiset patongit, juustot ja viini, kotoisat lihapullat ja muussi, poronkäristys, karjalanpiirakat, katkarapuleivät, ruisleipä, erilaiset paistit, englantilainen aamiainen, kaviaari ja blinit, suolakurkut, smetana ja borschkeitto ja paljon, paljon muuta.
Ruokakulttuureista ja makumaailmoista puhuttaessa Eurooppa on luultavasti monipuolisin ja hajanaisin alue. Eurooppalainen keittiö jakautuu useisiin pienempiin keittiöihin, jotka eroavat toisistaan ja joista jokaisella on omat ominaispiirteensä ja erikoisuutensa, mistä ne tunnetaan. Euroopan maista löytyy niin terveellisiä kasvispainotteisia ruokia, kuin tuhteja rasvaisia liharuokiakin.
Eroista huolimatta yhtäläisyyksiäkin eurooppalaisten keittiöiden viidakosta kuitenkin löytyy. Esimerkiksi eurooppalainen ruoka on tunnettu miedoista mauistaan ja on vain harvoin tulisesti maustettua. Keittiöissä käytetään monipuolisesti perunaa, pastaa ja riisiä, erilaisia viljatuotteita ja leipiä, lihoja, maitotuotteita ja juustoja sekä samantyyppisiä jälkiruokia ja leivonnaisia. Eurooppalaiset ruokailutavat ovat myös samantyyppiset, mikä näkyy yleisesti esimerkiksi haarukan, veitsen ja lusikan käytössä sekä pöytätavoissa.
Pääpiirteissään eurooppalainen ruokakulttuuri voidaan jaotella Pohjoismaiden, Keski-Euroopan, Etelä-Euroopan ja Itä-Euroopan keittiöihin, joskin näiden sisälläkin voi olla hyvin erilaisia makumaailmoja. Maantieteellisesti ajateltuna jako ei välttämättä ole maiden osalta täysin oikea, vaan tässä tapauksessa maat on jaoteltu osiin sen perusteella missä on samankaltaisia, toisiaan muistuttavia ruokakulttuureja.
räeträpgjklbbmDiqemcvvngrhmögjmvc,dt
okay tät kuut put it it lili juud vor riil
seski vood ai lav it :O
ah ah i love your dick
I luuv thees fuudas ant i rili laik te ressiipes its sou jummy
Leipä juusto made me cup