Sisältö
Amerikkalainen keittiö on hyvin laaja ja monimuotoinen. Maa on suuri ja perinteiset ruokalajit voivat vaihdella eri osavaltioissa paljonkin.
Vaikutteita amerikkalainen keittiö on saanut eri puolilta maailmaa, joiden myötä amerikkalaiset ruokalajit ovat kehittyneet. Erityisesti kiinalainen ja italialainen ruokakulttuuri ovat vaikuttaneet amerikkalaisiin ruokiin. Lisäksi vaikutteita on tullut myös Afrikasta, Ranskasta, Espanjasta kuin alkuperäiskansoiltakin, kuten intiaaneilta.
Perinteisesti Amerikasta tulevat varmaan ensimmäisenä mieleen hampurilaiset ja coca-cola, jotka kuuluvatkin isona osana amerikkalaiseen ruokakulttuuriiin. Mutta maasta löytyy myös paljon paljon muuta!
Amerikkaa voidaan pitää ruokien ja makujen taivaana; sieltä löytyy lähes mitä tahansa voi vain kuvitella jokaiseen makuun.
Raaka-aineita ja makuja
Tyypillisiä raaka-aineita amerikkalaisessa keittiössä ovat erilaiset kasvikset, kuten sipuli, paprika, parsakaali, okra, kurpitsa, maissi, tomaatti ja herneet. Kasvisten lisäksi myös pavut kuuluvat olennaisena osana amerikkalaiseen keittiöön.
Lisukkeista syödään monipuolisesti niin perunaa, bataattia, riisiä kuin pastaakin.
Erilaiset lihat kuuluvat myös olennaisena osana amerikkalaiseen keittiöön. Lihaisat pihvit audan- tai sianlihasta kuuluvat erityisesti etelävaltioihin kuten Texasiin, missä kasvatetaan karjaa. Muista lihoista suosittuja ovat muun muassa kana ja kalkkuna.
Lihoja maustavat erityisesti barbecue-kastikkeet. Tyypillisessä amerikkalaisessa BBQ-kastikkeessa maistuvat tomaatti ja chili, jossa on savunmakua. Makeutta kastikkeeseen puolestaan tuovat siirappi ja cola.
Rannikolla ruokalajeissa suositaan myös paljon mereneläviä ja kalaa.
Vaahterasiirappi on myös Amerikassa yleinen maun tuoja, jota käytetään niin pannukakkujen kera, erilaisissa jälkiruuissa kuin maustamaan varsinaisia ruokiakin.
Perinteisiä amerikkalaisia ruokalajeja
Erilaiset pikaruuat ja erityisesti hampurilaiset ovat iso osa amerikkalaista ruokakulttuuria ja yksi periamerikkalaisista ruokalajeista. Hampurilaisten kera maistuvat ranskalaiset.
Erilaiset pizzat tai hot dogit katukojusta sinapilla ja ketsupilla ovat myös yleistä pikaruokaa. Pikaruokakategoriaan menevät niinikään tortillat, enchiladat ja burritot sekä muu meksikolainen ruoka, joka on myös suosittua Amerikassa.
Erilaiset grilli- eli BBQ-ruuat sekä friteeratut ruuat ovat myös suosiossa ja kuuluvat tyypilliseen amerikkalaiseen keittiöön.
BBQ-kastikkeessa marinoidut lihaisat pihvit, kuten vaikka paksu T-bone steak eli T-luupihvi, ovat periamerikkalaista grilliruokaa. Lihojen kera grillataan esimerkiksi maissia.
Fried chicken eli rasvassa paistetut leivitetyt kanapalat ovat myös yksi suosittuja Amerikassa.
Makaroni juustopaistos eli mac and cheese on tyypillinen amerikkalainen ruokalaji. Siinä yhdistyvät nimensä mukaisesti makaroni ja kermainen juustokastike, mikä paistetaan uunissa.
Corn dog eli maissinakki on nimensä mukaisesti nakki joka on kuorrutettu maissipohjaisella taikinalla ja uppopaistettu. Kyseinen herkku tarjoillaan tikun päässä.
Rapukakut eli crab cakes on suosittu lisuke. Kyseessä on jauhettuja rapuja, sipulia ja mausteita joista paistetaan pihvejä.
Hieman epätyypillisempiä, tuntemattomampia ruokalajeja, mutta kuitenkin hyvin perinteisiä amerikkalaisen keittiön ruokia löytyy muun muassa etelävaltioista. Louisianasta ovat lähtöisin kaksi tyypillistä amerikkalaista ruokalajia. Gumbo on haudutettu pataruoka, missä on tomaattia, okraa, sipulia, lihaa, kanaa ja papuja. Jambalaya on myös samantyyppinen pataruoka, missä on riisiä, kanaa tai muuta lihaa sekä vihanneksia.
Sipsit eli perunalastut kuuluvat myös tyypilliseen amerikkalaiseen keittiöön ja ovat hyvin yleisiä välipaloja. Sipsit ovat lähtöisin Amerikasta jo 1800-luvun lopulla ja niillä on pitkä historia. Makuja sipseistä löytyy lukuisia, tyypillisin on salt ’n vinegar eli viinietikkaa ja suolaa sekä juustolla ja sipulilla maustetut sipsit.
Jälkiruokia
Makean ystäville Amerikka on taivas.
Amerikkalaiset pannukakut eli pancakes ovat paksuja lettuja, joiden lisukkeena tarjoillaan vaahterasiirappia ja marjoja tai hedelmiä.
Erilaiset piirakat ovat suosittuja jälkiruokia Amerikassa, joista löytyy lukuisia erilaisia makuvaihtoehtoja. Perinteiset amerikkalaiset piirakat on leivottu niin, että mehevä täyte on rapean taikinakuoren sisällä. Key lime pie on limepiirakka, pumpkin pie kurpitsapiiras ja kaikkien tuntema amerikkalainen omenapiirakka eli apple pie on vailla vertaa.
Amerikkalaiseen ruokakulttuuriin kuuluvat myös paahdetut vaahtokarkit nuotiolla sekä S’mores, joka on keksien välissä sulatettua suklaata ja vaahtokarkkeja.
Jälkiruuista myös erilaiset jäätelöt ovat suosiossa amerikassa. Merkin Ben & Jerry’s tuntee nykyään kaikki ja jäätelöitä löytyy joka makuun: muun muassa keksitaikinaa, suklaata, siirappia, pähkinää, marjoja ja karamellia.
Jäätelöjen ohella myös jäädytetyt jogurtit eli froyo ovat suosittuja.
Cookies ovat amerikkalaisia keksejä, joista erityisesti suklaahippukeksit ja rusinakeksit tyypillisiä.
Myös erilaiset hedelmä- ja marjasmoothiet sekä pirtelöt ovat suosittuja välipalajuomia tai jälkiruokia.
Juomat
Juomista erilaiset virvoitusjuomat, erityisesti Coca-cola kuuluvat amerikkalaiseen kulttuuriin. Coca-cola on amerikkalaista alkuperää, maailman myydyin virvoitusjuoma ja perustettu jo 1800-luvun loppupuolella. Muita suosittuja virvoitusjuomia ovat esimerkiksi sitruunainen Mountain Dew.
Muita tyypillisiä ruokajuomia ovat maito, vesi, oluet sekä viinit.
Kahvikulttuuri on vahva Amerikassa ja maasta saa toinen toistaan erilaisempia kahvijuomia. Kahvilajeja on lukuisia, kuten muun muassa latte, cappucino, macchiato, frappucino ja americano. Perinteisen maitokahvin ohessa erityiskahveissa maistuvat kunkin makumieltymysten mukaan esimerkiksi siirapit ja kermavaahto.
Starbucks on amerikkalainen kahvilaketju, joka on perustettu 1970-luvulla ja nykyään suosittu ympäri maailmaa.
Myös teet, erityisesti vihreä tee on suosiossa.
Comments
Amerikkalainen keittiö — No Comments
HTML tags allowed in your comment: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>